lauantai 6. kesäkuuta 2015

VASTINE KÄRÄJÄOIKEUDELLE


Vastineen laatimisen jälkeen olen havainnut erityisen vakavan oikeusturvaa koskevan loukkauksen. Käräjäoikeus on tarkoituksellisesti jättänyt huomiotta syyttömyysolettaman! Näytöksi konfiskaatiovaatimuksiin esitettiin tuomio, jota ei ollut vielä olemassa.Toukokuussa 2011 sain haasteen, jossa yhtenä kirjallisena todisteena esitettiin päärikosta koskeva tuomio ja päätös luvattiin toimittaa myöhemmin. On siksi syytä epäillä, että Kailajärvenkin tuomiot olivat ennakolta päätetty.  Samaa epäilystä puoltaa sekin tosiasia, että laukkavedonlyönnin todellisuudesta vastaava Klubin toinen johtohenkilö pidettiin kokonaan oikeudenkäyntien ulkopuolella. Tällä tavalla voitiin varmistaa se, että Giiclub saatiin tuomituksi petokseksi ja rahankeräysrikokseksi.  Konfiskaatioon pyrittiin vuonna 2011 kohdallani mahdollisesti jopa ilman oikeudenkäyntiä.

 
VASTINE
Oulun Käräjäoikeus on pyytänyt minulta kirjallisen lausuman liittyneenä Wincapitasta saatujen tuottojen takavarikointiin.

KIMPPAKASSA JA URHEILUVEDONLYÖNTI
Olen vaimoni kanssa liittynyt vuonna 2004 sijoitusklubiin, jonka tuotot perustuivat urheiluvedonlyöntiin.

Giiclubin tutkinta on kaikkein tärkein osuus Sijoitusklubin kokonaisuudessa. Alunperin sen toiminnan toteaminen rehelliseksi olisi vaikuttanut Klubin myöhempien vaiheiden tutkintaan. Vastaavasti Giiclubin tuomitseminen huijaukseksi oli suuresti vaikuttamassa ennakkoasenteisiin Klubin muitakin toiminnallisuuksia kohtaan. Itse asiassa tämä vei pohjan kaikelta puolustukselta. Valuuttakauppakuvio olisi kaikista todisteluista huolimatta ainoastaan rikollisen toiminnan jatketta.

Tästä syystä on vakavasti tutkittava sitä, miksi yksi henkilö sai syytesuojan ja sitä myötä koko Klubin kannalta tärkein vaihe jäi asianmukaisesti selvittämättä! Samasta syystä jäseniä ei voitu päästää pääjutun oikeuskäsittelyyn! Joku olisi saattanut huomata vaatia tämä toinen Giiclubin johtohenkilö todistamaan. On syytä epäillä, että joku hyötyi tästä menettelystä. On syytä epäillä, että Giiclub piti saada näyttämään huijaukselta. Muutoin olisi ollut pohja poissa Klubin myöhempien vaiheiden huijaustuomioilta.

Vuonna 2008 lähetin Oulun KRP.lle sähköpostin sen jälkeen, kun Klubi oli kaadettu. Päiväyksenä postissa on 28.5. 2008. Tärkeimpänä sisältönä siinä oli pyyntö selvittää Giiclubin aikainen toiminta. Vasta sen paljastuminen petokseksi olisi saanut minut vakuuttumaan siitä, että WinCapita oli rahankeräysrikos ja petos. Itse olin varma siitä, että lähtökohta toiminnalle oli täysin rehellinen. Kyse oli kimppakassalla toteutetusta urheiluvedonlyönnistä, samalla tavalla  kuin kimppapelaaminen Veikkauksessa tai Totossa.

KRP ei vastannut viestiini. Arvelin, että he selvittävät ilman minuakin, mistä Klubissa oli kyse. Jätin asian siihen. Minulla ei ollut mitään syytä tehdä Giiclubia koskevaa rikosilmoitusta, koska arvelin toiminnan olleen rehellistä. Luotin myös siihen, että viimeistään pääjutun oikeuskäsittelyssä totuus paljastuu myös niiltä osin kuin se minua koskettaa.

Pääjutun oikeuskäsittelyssä Giiclubia koskeva selvitys oli puutteellinen. Jos olisin voinut tehdä väliintulon, olisin vaatinut syyttäjää tekemään työtä toisen johtohenkilön suhteen totuuden selvittämiseksi. Hän olisi kuulunut syytettäväksi vähintään samalla tavalla kuin Hannu Kailajärvi. Syyttäjä kuitenkin tarkoitushakuisesti tai huomaamattaan toimi niin, että varsinaista päätekijää ei tuomioistuimessa kuultu. Hannu Kailajärvi tuomittiin myös Giiclubin osalta rahankeräysrikoksesta ja petoksesta. Jos toisen johtohenkilön kuulemisen jälkeen tuomio olisi ollut samanlainen, olisi Hannu Kailajärven lisäksi tai asemesta tuomittu tämä toinen.

Kuten alla olen esittänyt, perusteet tuomiolle Giiclubin osalta ovat ristiriitaiset ja riittämättömät ja syytökset kohdistuivat väärään henkilöön.

Koska olin lähtökohtaisesti Giiclubin jäsen, ovat minuun kohdistuvat konfiskaation perusteet virheelliset. Perusteena konfiskaatiovaatimukselle on Hannu Kailajärvelle langetettu tuomio, vaikka tuomio olisi kuulunut langettaa Klubin toiselle johtohenkilölle. Hänelle tuomiota ei  olisi langetettu, koska siihen ei ollut perusteita. Samalla olisi todettu syytösten perättömyys Giiclubin osalta.                                                                                       

Ilman mahdollisuutta todelliseen puolustautumiseen oikeusturvaani loukataan vakavalla tavalla.

Minua ei syytetä mistään. Silti syyttäjä on vaatimassa rahojani takavarikoitavaksi valtiolle.  Kuten alla tulen esittämään, mitään perusteita tällaiseen ei ole olemassa.

Konfiskaatiovaatimuksen perusteena on Hannu Kailajärvelle langetettu tuomio törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Pääoikeudenkäynneissä on tarkoitushakuisesti jätetty huomioimatta Klubin toiminnallisuus. On väitetty petokseksi sellaista, mikä ei sitä missään tapauksessa ollut.                                                                                      

VÄLIINTULON ESTÄMINEN JA OIKEUTURVAN LOUKKAUS
Jäsenten väliintulo pääjutun oikeuskäsittelyihin evättiin, vaikka sitä yritettiin kolme kertaa eri jäsenten asioiden vuoksi. Koska konfiskaatiovaatimukset liitetään pääjutun tuomioihin, kaikkien jäsenten oikeusturvaa loukattiin tällä tavalla. Konfiskaatiovaatimusten kohteena oleva jäsen ei ole missään vaiheessa saanut mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan. Pääjutun osalta ratkaisut olisivat olleet toisenlaiset, mikäli näitä väliintulon epäämisiä ei olisi ollut.

Jäsenet eivät ole missään vaiheessa saaneet mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan. Kolmen estämispäätöksen jälkeen en itsekään olisi päässyt kertomaan omaa kantaani Vantaan Kärjäoikeudessa. Tämä siitä huolimatta, vaikka siellä annettu tuomio tulisi vaikuttamaan ratkaisuihin minunkin asiassani. Konfiskaatioita koskevissa oikeudenkäynneissä vaatimusten kohteena olevilla henkilöillä ei ole todellista vaikuttamismahdollisuutta tuomioistuimen päätökseen. En voi vaikuttaa ratkaisuun, vaikka toisin merkittäviä todisteita ja pystyisin osoittamaan totuuden Klubissa olevan täysin erilainen kuin mihin aikaisemmat tuomiot ovat perustuneet. Tämä johtuu siitä, että nyt meneillään olevien oikeudenkäyntien ratkaisut perustuvat täysin Hannu Kailajärven saamaan tuomioon. Lisäksi todistelun asemesta ratkaisu tehdään kahden rikoshyödyn menettämistä valtiolle koskevan ennakkopäätöksen perusteella. Näissä tapauksissa menettämissuraamusta ei ole edes kohtuullistettu.

Vaikka tuomiot väliintulojen jälkeenkin olisivat olleet nykyisen kaltaiset, olisi tilanne konfiskaatiovaatimusten osalta erilainen. Silloin vaatimusten kohteena olevia jäseniä olisi kuultu ja he olisivat saaneet tuoda esille oman tietonsa ja totuutensa käsiteltävänä olevasta asiasta.

Väliintulon epäämisen vuoksi konfiskaatiota ei voida perustella pääjutun tuomioilla.

Wincapita -asiaan liittyvät korkeimman oikeuden antamat ennakkopäätökset eivät edellä mainitusta syystä voi olla konfiskaatiopäätösten perusteluna. Näissä ratkaisuissa tuomioistuimet eivät ole ottaneet huomioon tosiasiaa väliintulojen epäämisestä.

Klubin niin kutsutussa pääjutussa on ratkaisu tehty vajavaisen ja väärän tutkinnan tuloksena. Tuomiot on langetettu Hannu Kailajärvelle sekä väärin perustein myös Tiina Wartille. Kaksi muuta henkilöä ovat olleet Hannu Kailajärveen verrattavassa asemassa sijoitusklubissa toisin kuin Tiina Wartti.

Edellä mainittu Giiclubin johtohenkilö on vapautettu kaikista syytteistä eikä häntä olla valaehtoisesti kuultu pääoikeudenkäynneissä. Hänelle ei ole myöskään esitetty konfiskaatiovaatimuksia, vaikka tietääkseni hänen nettohyötynsä sijoitusklubista oli 600 000 euroa. On mielestäni syytä epäillä syyttämättäjättämispäätöksen ja konfiskaatiovaatimuksista vapauttamisen johtuvan siitä, ettei hän syytettynä tai valaehtoisena todistajana paljastaisi oikeata totuutta Klubista. Hän kertoo esitutkinnan pöytäkirjoissa laukkavedonlyönnin olleen todellista.

Laukkavedonlyönnin toteutuksesta Klubissa vastasi pääasiassa toinen johtohenkilö eikä Kailajärvi. Häntä ei ole kuultu valan tehneenä todistajana. Hänet vapautettiin myös syytteistä, vaikka hän oli tosiasiallisesti niin sanottuja päätekijöitä Sijoitusklubissa liittymiseni aikoihin. Hän sai syytesuojan, jotta totuus Klubista ei paljastuisi. Hän oli luonut Giiclub.com -sivustolle säännöt yhdessä Hannu Kailajärven kanssa. Hän oli hyvin tietoinen e-busineksesta ja sen säännöksistä. Klubin säännöt ottivat huomioon suomalaisen lainsäädännön. Suomalaiset voivat vapaasti pelata internetissä ulkomailla sijaitsevia vedonlyöntikohteita ja osallistua myös kimppapelaamiseen. Voidaan siis kerätä rahaa tällaista kimppapelaamista varten eikä sitä voida missään tapauksessa pitää laittomana rahankeräyksenä.

Huomattakoon, että Moneybookersin kautta Klubiin siirretyt varat olivat alkuvaiheessa nimenomaan ”lisäys pelikassaan” ja kotiutukset olivat nimeltään ”nosto pelikassasta”. Tämä kertoo siitä, mistä Giiclub.com:n toiminnassa oli kysymys. Siinä käytettiin samalla tavalla kimppakassaa kuin Veikkauksessa tai Toto -pelissä. Jos ja kun vedonlyönti tapahtuu ulkomailla, ei ole perusteita epäillä, ettei kimppaa voisi kerätä samalla tavalla.

Suomessa ei saa avoimesti mainostaa ulkomailla tapahtuvaa vedonlyöntitoimintaa. Giiclubin säännöissä otettiin tämä selkeästi huomioon. Klubiin ja sen myötä kimppakassalla pelaamiseen pääsi mukaan vain suosittelijan kautta. Osa jäsenistä mainosti toimintaa Klubin sääntöjen vastaisesti, mutta se ei tietenkään voinut olla Klubin vika.

On väitetty, ettei vedonlyöntitoimintaa ole ollut. Mihin tämä tieto mahtaa perustua? Toista johtohenkilöä ei ole kuultu valan tehneenä todistajana totuutta kertomassa. Hänet vapautettiin myös syytteistä, joten hän ei syytettynäkään tullut kertomaan Giiclubin toiminnasta. KRP:n esitutkinta-aineisto on ristiriitainen. Tästä ristiriitaisesta mainittua johtohenkilöä koskevasta aineistosta on nostettu ratkaisujen perusteluksi ainoastaan syytettynä ollutta Kailajärveä koskeva raskauttava todistelu. Alla olen siteerannut samasta KRP:n tekemästä esitutkinnasta kohdan, missä hän kertoo laukkakilpailujen tuloksellisuudesta. Nämä vedonlyöntiä koskevat tulokset vastaavat omiakin muistikuviani laukkavedonlyönnistä.

Toinen johtohenkilö on antanut siis esitutkinnassa ristiriitaista tietoa KRP:n tutkijoille. Tämä johti virheelliseen käsitykseen koko Klubista ja sen myötä vääriin ratkaisuihin niin sanotuissa pääjutuissa. Hän oli kuulustelussa sanonut vedonlyönnin olleen tappiollista. Eräs jäsen oli tästä syystä yhteydessä silloin häneen ja kysyi: Eikös vedonlyönnin pitänyt olla voitollista? Tähän hän vastasi näyttäneensä KRP:lle vain tappiollisen tilin. Toisen johtohenkilön kuuluu korjata tämä virhe ja antaa nähtäväksi kaikki tilitiedot.      

Jos olisin voinut tehdä oikeuksiini kuuluvan väliintulon, olisin nostanut esille ainakin seuraavat omaa asemaani koskevat kysymykset:

1. Toista johtohenkilöä on kuultava todistajana, jotta saataisiin selville totuus Klubin käymästä urheiluvedonlyönnistä.
2. Toisen johtohenkilön on kerrottava tuomioistuimelle sähköisestä kaupankäynnistä ja siitä, minkä vuoksi Klubin kimppakassana toteutettu vedonlyönti oli Suomenkin lakien mukaan sallittua.
3. Olisin vaatinut syyttäjältä todistamista siitä, minkä vuoksi Klubin toteuttama valuuttakauppa ei olisi ollut todellista. Viittaan tässä alla olevaan selvitykseeni.
4. En ole saanut mahdollisuutta todistaa lisenssikaupan laillisuutta niiltä osin kuin kaupankäynti on ollut osana omaa tulonmuodostustani Klubissa. Konfiskaatiovaatimukset kohdistuvat myös niihin tuottoihin, jotka olen saanut suoraan toisilta jäseniltä käymällä arvopaperikauppaa Klubin sisäisessä pörssissä.

5. Koska olen saanut tuottoja Klubilta myös perustuen valuuttakaupan signaalimittarin toimivuuteen, olisi syyttäjän tehtäviin kuulunut todistaa sen toimimattomuus minulle.

Todisteet kuultuani olisin voinut tuoda esille omat todisteeni tästä tärkeästä asiasta.

6. Hannu Kailajärven sähköpostia veljelleen on pidetty yhtenä todisteena petoksesta. Ottamatta kantaa kirjeen sisältöön totean sen, ettei sähköposti voi toimia todisteena. Maalaisjärjelläni ajatellen vain itse lähettämäni posti kelpaa todisteeksi. Olen saanut itsekin tuttuni nimissä lähetettyä postia, vaikka tutullani ei ole todellisuudessa postin kanssa mitään tekemistä.

7. Klubi on väitetty lopetetun Kailajärven toimesta. Kuitenkin se lopetettiin Suomen viranomaisten toimien tuloksena Kailajärven pystymättä asiaan vaikuttamaan.

8. Kailajärven ymmärrettävät paniikkiratkaisut Klubin kaatumisen jälkeen on tulkittu virheellisesti osoituksena hänen syyllisyydestään. Hän kuitenkin osoitti poikkeuksellista työmoraalia ja jäsenille omistautumista niin kutsutun pakomatkansa aikana. Tässä kohtaa vetoan omaan asiantuntemukseeni mielen alalla. Olisin vaatinut asiantuntevaa lausuntoa edellä kuvaamistani asioista. Kailajärven tarkoituksena oli saada valmiiksi automatisoitu valuuttakaupankäynnin ohjelmisto, joka olisi palvellut kaikkia sekä voitolle että tappiolle jääneitä sijoitusklubin jäseniä.

TOISEN JOHTOHENKILÖN ESITUTKINTA
Seuraavassa on joitakin otteita Toisen johtohenkilön esitutkinnasta:                                                             

Kuulustelija: Olet kertonut kuulustelussa 15.7.2008 s. 28 avustaja Narisen kysymykseen siitä, saatiinko laukkavedonlyönnistä tuottoa vuosina 2003-2004 seuraavaa: "Kyllä saatiin. Tuotot olivat ihan alussa 2003 10-20 % viikossa, toisaalta tappiotkin saattoivat olla samaa luokkaa viikossa. Mutta jäsenmäärän kasvaessa ja samalla heidän sijoitustensa kasvaessa tuottojen myötä, kokonaiskassa kasvoi ja sitä mukaa tuotot tasaisesti tippuivat. Tälle oli selityksenä se, että kassa ei enää pystynyt pelaamaan tarpeeksi isolla osuudella kokonaiskassasta. Joka johti taas siihen, että loppu vuonna 2004 viikoittaiset tuotot olivat 0-5 % välillä muistini mukaan."                                                                                  

Miten laukkavedonlyönti on voinut olla tuottavaa, jos olet koko ajan siirtänyt rahaa lisää pelaamiseen Betfairiin?

Kuulusteltava: Minun mielestä alkupääomaa piti koko ajan lisätä pelikassaan, mikä sitten myöhemmässä vaiheessa ei ollut enää tarpeellista. Pääomaa piti lisätä, koska käytännössä panostusmaksimi nousi jäsenmäärään lisääntyessä.

Kuulusteltava: Ihan alussa tuotot olivat jopa 100% viikossa, mutta sitä mukaa kun kassa kasvoi, niin tuotot pienenivät. Alkuvaiheessa ei puhuttu mistään tuotto-odotuksista. Puhetta oli vain toteutuneista voitoista. Laukkavedonlyönnissä 100% tuotto viikossa ei ole edes mitenkään mahdoton tuotto, kun pelikassa on pieni.

Kuulustelija: Hannu Kailajärvi on kuulustelussaan s. 166 kertonut: "Giiclubilla oli säännöt, jotka olimme luoneet yhdessä toisen johtohenkilön kanssa. Nämä säännöt olivat myöhemmin pohjana WinClubin / WinCapitan säännöille. Säännöt muokkautuivat ajan kuluessa yhteistyössä jäsenistön kanssa." Edellä sinulle esitetyt, kotoasi löytyneeitä cd- levyltä kopioidut asiakirjat viittaavat siihen, että kun sinä olet ollut mukana vuosina 2003 - 2004 hallinnoimassa Giiclubia ja Winclubia, oli kysymys "pyramidi pelistä" ja ainakin silloin olet ollut siitä tietoinen. Miten kommentoit asiaa?

Kuulusteltava: Kysymyksessä ei ole minun ymmärryksen mukaan ollut mistään pyramidinpelistä, kun taustalla on ollut aivan oikeaa toimintaa, urheiluvedonlyöntiä. Suosittelumarkkinointi ei ole mitään pyramidipeliä.

Kuulusteltavan ”hyvältä näyttävät” tuottolaskelmat WinClubissa,
joita teki esitutkintansa mukaan ”huvikseen”

Kuulusteltava: ”Pian aloin itse tehdä excelillä laskelmia tuotoista, jotka rupesivat
näyttämään tosi hyviltä. Todellisuudessahan ne eivät sellaisia voineet olla, koska
eihän pelikassa voinut kumuloitua loputtomiin.”

Kuulusteltava: Minä tein huvikseni laskelmia, miten tuotto kasvaisi, jos päivätuotto
esim. oli alkuvaiheessa 20%. Totesin laskelmissa, että tuoton täytyy laskea lähinnä
siitäkin syystä, että jos tuotto koko ajan nousisi, niin panostustakin pitäisi nostaa, ja
jossakin vaiheessa siinä raja tulee vastaan.

VASTINEENI KÄRÄJÄOIKEUDELLE
Olen antanut kirjallisen vastineen 17.6. 2011. Siinä esittämäni asiat pitävät paikkansa.

Käräjäoikeus on vaatimassa tuottojen takavarikkoa vedoten muiden tuomioistuinten päätöksiin.

Tuomioistuimet ovat kuitenkin itsenäisiä eivätkä ne voi päätöksissään nojata muiden tuomioistuinten tekemiin ratkaisuihin. Tästä syystä Oulun Käräjäoikeuden on otettava minunkin asiassani ratkaisunsa perusteeksi esille tuomani tosiasiat eikä nojata muihin tuomioihin.

Tuon myös esille niitä muissa tuomioistuimissa tarkoitushakuisesti sivuutettuja seikkoja, joiden takia annetut tuomiot ns. pääjutussa ovat virheellisiä. Konfiskaatiot liitetään Kailajärven saamaan tuomioon. Siksi on syyttäjän tehtävänä todistaa minunkin tapauksessani, että Wincapita oli kokonaisuudessaan petos. Muiden tuomioistuimien tekemät päätökset eivät riitä perusteeksi.

Giiclub/Winclub/Wincapita poikkesi täysin niistä lukuisista viritelmistä, joita on tarjolla internetissä. Useat niistä lupaavat huimia tuottoja (jopa 2,5% päivässä arkisin) ja ne ilmoittavat tuottojen perustuvan valuuttakauppaan. Sijoitusklubistamme poiketen ne käyttivät rahasiirtoon e-goldin ja ebullionin kaltaisia rahansiirtojärjestelmiä. Moneybookersille ne eivät ilmiselvän ponziluonteensa vuoksi olisi kelvanneet yhteistyökumppaneiksi. Klubi ei voinut toimia anonyymisti Moneybookersin kanssa. Klubin johto oli tämän vuoksi jäsenten tiedossa tai ainakin helposti selville saatavissa. Tässäkin suhteessa Klubi poikkesi huijausjärjestelmistä.

Klubi oli edellä mainitusta rakenteestaan johtuen helppo ottaa tutkinnan kohteeksi. Oikeat pyramidihuijaukset saivat ilmaantua, elää aikansa ja kaatua omaan mahdottomuuteensa eikä kukaan jäänyt vastuuseen. Näistä poiketen Klubi ei kaatunut, vaan se lopetettiin viranomaisten toimesta.

Klubissa oli kaiken aikaa meneillään tuotekehittely. Liiketoimintasuunnitelma muuttui ja kehittyi kaiken aikaa. Siinäkin se poikkesi huijauksista täysin. Klubi ei luvannut minkäänlaisia tuottoja jäsenille, vaikka julkisuudessa on pidetty yllä virheellistä kuvaa jopa 400% vuosituoton lupauksista. Lupauksia olivat antamassa ennen muuta jotkut jäsenet, jotka toimivat Klubin hengen vastaisesti sponsoroinnissaan. Sponsoriksi saattoi Klubin ohjeistuksen mukaisesti ryhtyä henkilökohtaisesti tuntemalleen henkilölle ja se piti sisällään ohjaustyötä ja opastusta. Muun muassa Moneybookersin käyttö oli varsinkin kielitaidottomalle hankalaa. Myös Klubin omien toiminnallisuuksien omaksumiseen uusi jäsen tarvitsi sponsorinsa apua. Sponsorointityöstä jäsen sai Klubilta kohtuullisen korvauksen. Palkkion maksaminen tapahtui Klubin järjestelmän avulla sen kirjanpitoalustaa hyväksikäyttäen.

Sponsorointi ei siis Klubin ohjeistuksen mukaan ollut uusien jäsenten värväämistä, vaikka jotkut jäsenet näin tekivätkin.

Klubi ei toiminut pyramidipelin muodossa. Tuottojen saamisen edellytyksenä ei ollut uusien jäsenten hankinta kuten pyramidipeleissä. Tuottoja saattoi saada vaikka ei sponsoroinut ketään.                                                                                                                            

SIJOITUSKLUBIN SISÄINEN PÖRSSI
Syyttäjän on pystyttävä todistamaan, että vaimoni ja minun lisenssikaupasta saamat tuotot liittyivät suoraan niin kutsuttuun petokseen. Todellisuudessa Klubi tarjosi lisenssikaupalle kauppapaikan ja kirjanpitoalustan. Jäsen saattoi myydä omistamiaan lisenssejä toiselle jäsenelle tällä kauppapaikalla. Myin toiselle jäsenelle arvopapereita ja sain häneltä molempien hyväksymän kauppahinnan. Klubi sai tästä toiminnasta meklaripalkkion.

Huomattakoon myös, että näistä jäsenten välillä tapahtuneista arvopaperikaupoista ei kukaan ole valittanut jälkikäteen.

Minulla on kopio käymästämme lisenssikaupasta 10.2. 2007 saakka. Senkin jälkeen olemme käyneet kauppaa, mutta Klubin kirjanpitoa en ole saanut nähtäväkseni niiltä osin. Jäsenten välistä pörssikauppaa olemme tehneet kirjanpidon mukaan mainittuun päivämäärään mennessä niin, että ostot ja myynnit huomioon ottaen meille kertyi tuottoa yhteensä xxxx euroa. Osto- ja myyntitoimeksiantoja ja toteutuneita kauppoja oli vaimollani 26.1.2005 -10.2. 2007 yhteensä 360 kpl. Vastaava määrä minun osaltani oli 95 kpl.

Huomioitavaa on myös, että pörssistä saamamme myyntitulot kattoivat kaikki Moneybookers- tilillemme tapahtuneet tuloutukset.

Ostot ja myynnit toteutettiin Klubin tarjoamalla kauppapaikalla, sisäisessä pörssissä. Kaupankäynnistä oli olemassa sähköinen kirjanpito. Kaupan osapuolet olivat mukana toiminnassa Klubin käyttäjätunnuksellaan. Käyttäjätunnuksen perusteella olisi Klubin jäsenrekisteristä saanut selville, kenen kanssa milloinkin kauppaa käytiin.

Seuraavassa yksi esimerkki, jonka otan vain sen vuoksi esille, koska tunnen henkilön, jonka kanssa kauppa tehtiin:

11.1. 2006 vaimoni myi 326 kimppaosuutta  henkilölle, jonka käyttäjätunnus oli xxxxxx. Yhden osuuden hinta oli sillä hetkellä 2,4 €, ja kokonaishinta 782,40€. Hän siirsi Moneybookersin kautta rahaa Klubin tilille ja osti mainitut kimppaosuudet pörssihintaan, jonka molemmat osapuolet hyväksyivät. Raha, jonka vaimoni kaupanteosta sai oli nostettavissa Moneybookersin kautta. Klubi otti tästäkin kaupasta sopimuksen mukaisen meklaripalkkion.

Jos tästä myyjän ja ostajan välisestä rahansiirrosta olisi jokin riita olemassa, sen selvittely on heidän välinen asiansa. Sen selvittely ei kuulu Sijoitusklubin oikeuskäsittelyyn.

LEHDISTÖTIEDOTE 27.9.2007
Klubin lehdistötiedotteessa sanotaan selkeästi, että "Winclub ei sijoita jäsentensä varoja valuuttakauppaan. Saamastaan myyntitulosta WinClub sijoittaa osan valuuttakauppaan."

Syyttäjän tehtävänä on yksiselitteisesti todistaa, että äsken siteeraamani lause tarkoittaa preesensiä. Lause voidaan tulkita osaksi toimintasuunnitelmaa. Silloin lauseen olisi voinut muotoilla "tulee sijoittamaan". Kuitenkin sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä tätä sanamuotoa käytetään yleisesti. Lauseella voidaan todistella, että Klubi kertoo sijoittavansa omia varojaan valuuttakauppaan. Yhtä lailla sillä voidaan todistella, että Klubi ei sijoita vielä, mutta aikoo tehdä niin tulevaisuudessa.

Tämän tulkinnanvaraisuuden vuoksi lausetta ei voida missään tapauksessa käyttää petoksen todistelussa.                                                                                           

TOIMINTAMALLI JA SEN MUUTOKSET
Klubi ei ollut sen enempää pyramidihuijaus kuin ponzikaan. Sillä oli todistetusti olemassa arvokas tuote.

Selvennän omaa käsitystäni Klubista. Tämän teen tavallisena sijoittajana seurattuani asiaa sijoitusklubin kaaduttua. Siis jälkikäteen! Klubin toimintaperiaatteen käsittäminen ei vaadi poikkeuksellista lahjakkuutta. Siinä tarvitaan ainoastaan ennakkokäsityksistä vapaata ajattelua ja halua löytää totuus. Koska kyseessä kuitenkin on hieman vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, kuvaan oman näkemykseni yksityiskohtaisesti ja mahdollisimman tarkkaan:

Perustetussa sijoitusklubissa jäsenillä oli mahdollisuus saada tuottoja vedonlyönnistä. Ns.ylikertoimia hyväksi käyttäen voittaminen urheiluvedonlyönnissä on hyvin todennäköistä. Klubin jäsenet olivat maksaneet jäsenmaksun ja osallistuneet kimppakassalla laukkavedonlyöntiin.  Klubin jäsenen ei tarvinnut hankkia uusia jäseniä tuottoja saadakseen, jotta ei synny epäilyä pyramidipelistä, jollainen sijoitusklubi ei missään tapauksessa ollut. Jäsen saattoi olla suosittelijana ja opastajana eli ns. sponsorina tuntemalleen henkilölle. Muunlaista mainostamista ei ollut.

Jäsenten kassan kasvettua Klubi kehitti toimintamalliaan. Pelitilillä olevat rahansa jäsen sai jatkossa vaihtaa Kimppaosuuksiksi. Hän sai joko nostaa sijoittamansa varat sekä tuottonsa tai muuttaa ne Kimppaosuuksiksi. Yhdellä eurolla sai yhden Kimppaosuuden. Kimppaosuuksia voi myös ostaa toisilta jäseniltä Klubiin perustetusta sisäisestä pörssistä. Uudetkin sijoitusklubin jäsenet tarvitsivat Kimppaosuuksia voidakseen saada hyötyä Klubin tajoamista kehitteillä olleista palveluista.

Valuuttakauppa otettiin varovasti mukaan toimintasuunnitelmaan. Valuuttaparin muutoksia voi ennustaa ja tällä tavalla saada valuuttakaupasta tuottoja. Sijoitusklubissa lyötiin vetoa siitä, että  näin pystytään tekemään. Valuutta-alustoilla on tällaista toimintaa hyvin paljon. Siellä sijoittajat lyövät vetoa toisten sijoittajien kanssa valuuttaparien heilahteluista. Suuri osa häviää vetonsa. Se voittaa, joka osaa parhaiten hyödyntää matemaattisa malleja ja talousraportteja ynnä muita valuuttakursseihin vaikuttavia uutisointeja. Valuutta-alustan ei tarvitse siirtää varoja varsinaiseen valuuttakauppaan eli Interbank-järjestelmään. Tällä tavalla sijoittajien toimet eivät vaikuta millään tavalla valuuttakursseihin.

Sijoitusklubissani lyötiin siis vetoa siitä, että on mahdollista tehdä enemmän voitollista kuin tappiollista kauppaa. Klubin jäsenten toivottiin opiskelevan valuuttakauppaa ja alkavan itsenäisesti sitä tekemään valitsemallaan valuutta-alustalla. Jäsenille maksettiin edelleen tuottoja KLUBIN OMISTA VAROISTA heidän sijoittamalleen pääomalle sen mukaisesti, miten Klubi oli valuuttakursseihin liittyvässä vedonlyönnissään onnistunut. Jäsenet tarvitsivat kimppaosuuksia omistukseensa saadakseen tuottoja. Jatkossa näitä kutsutiin osakkuuksiksi/osakkeiksi. Selvyyden vuoksi näitä kutsuttiin  myöhemmässä vaiheessa käyttöoikeuslisensseiksi. Uudet jäsenet maksoivat jäsenmaksun. Lisenssejä jäsen saattoi ostaa itselleen vain Klubin sisäisessä pörssissä.

Jäsen pystyi siirtämään omasta pankistaan rahaa Moneybookersin kautta omalle Klubin tililleen. Klubin tarjoamalla kauppapaikalla hän sai ostaa käyttöoikeuslisenssejä toiselta jäseneltä, joka puolestaan sai siirtää vaikka välittömästi kaupanteosta saamansa rahat oman Moneybookers-tilinsä kautta suomalaiselle pankkitillleen.

Kehitystyön tuloksena valmistui kehittynyt tietokoneohjelmisto, jonka signaaleja seuraamalla Klubin jäsenet saattoivat onnistua aikaisempaa paremmin valuuttakaupassaan. Jäsen voi hyödyntää Klubin signaalijärjestelmää käyttöoikeuslisenssiensä määrän mukaisessa suhteessa. Lisää lisenssejä hän voi ostaa Klubin sisäisessä pörssissä muilta jäseniltä.                                           

Tarkoituksena oli luoda oma automatisoitu valuuttakauppajärjestelmä klubilaisille. Siinä vaiheessa jäsen voisi sijoittaa omia varojaan valuuttakauppaan itse valitsemalleen valuuttakauppa-alustalle ja tietokoneohjelmisto kävisi kauppaa automaattisesti. Robotti voisi luonnollisesti käydä kauppaa kaikkina vuorokauden aikoina jokaisena arkipäivinä. Ei voisi luvata, että kaupankäynti olisi voitollista. Internetissä on tarjolla monia vastaavanlaisia systeemejä, joista toiset tuovat parempaa ja toiset huonompaa tulosta. Sijoittaja tekee omat ratkaisunsa aina omalla riskillä.

Automatisoitu valuuttakauppa olisi luonut nousupaineita käyttöoikeuslisenssien hintoihin. Klubin jäsenet olisivat saaneet tuottoja käymällä niillä kauppaa. Tuottomahdollisuudet olisivat oleet hyvät myös sijoittamalla omaa rahaa automatisoituun valuuttakauppaan.

Sijoitusklubi on rekisteröity Panamaan ja se toimi Englannissa. Mahdolliset riidat tullaan käsittelemään sen vuoksi Panaman tai Englannin tuomioistuimissa. Suomen viranomaisilla ei ole toimivaltaa näissä maissa.

Hannu Kailajärven ja toisen johtohenkilön perustama sijoitusklubi toimi ja kehittyi tietoni ja ymmärrykseni mukaan edellä kuvatulla tavalla. He eivät tietenkään tienneet etukäteen, mitä muutoksia toiminassa vuosien mittaan tulisi olemaan. Visiot ja toimintasuunnitelmat eivät yleensäkään toteudu sellaisenaan missään.

TODISTUSTAAKKA
SYYTTÄJÄLLÄ on velvollisuus todistaa Käräjäoikeudelle, että perusteet minuun kohdistuville takavarikkovaatimuksille ovat olemassa kaikista edellä kertomastani huolimatta. Vetoaminen aikaisempiin tuomioistunten tekemiin päätöksiin ei riitä perusteluksi.

1. Olen saanut sopimuksen mukaisia tuottoja Englannissa toimineesta sijoitusklubista. Klubia ei ole Englannissa epäilty tai tuomittu minkäänlaisesta rikoksesta. Viranomaistoimet ja oikeuskäsittelyt on tehty Suomessa. Syyttäjän velvollisuutena on todistaa Käräjäoikeudelle, että perusteet konfiskaatioille ovat silti olemassa.
2. Syyttäjän velvollisuutena on perustella, minkä vuoksi konfiskaatioita ollaan vaatimassa ainoastaan Suomen kansalaisilta. Sijoitusklubissa oli tuottojakin saaneita jäseniä monista eri EU-maista sekä EU:n ulkopuolisista maista. Käsitykseni mukaan jäseniä oli 42 maasta.
3. Syyttäjän velvollisuutena on todistaa, että sijoitusklubi ei saisi maksaa lupaamiaan tuottoja jäsenille omista varoistaan. Klubilla oli omia varoja runsaasti ja ne muodostuivat ainakin jäsenmaksuista, signaalijärjestelmän käyttöoikeusmaksuista ja lisenssikaupan meklaripalkkioista. Klubilla ei ollut juridista velvoitetta hankkia varoja ulkopuolelta. Kun Klubin toiminta lakkautettiin Suomen viranomaisten toimesta, tilille jäi varoja useita miljoonia. Ei ole viranomaisten tehtävänä päätellä, että Klubi ei tule selviytymään edessä olevista maksuistaan.
4. Syyttäjän velvollisuutena on todistaa, että Klubilla ei ollut tarjota mitään rahanarvoista tuotetta, jolloin kyse olisi ponzista. Klubi ei silloin siis olisi päinvastaisista todisteluista huolimatta tarjonnut asiakkaidensa käyttöön valuuttakaupan apuvälineeksi signaalijärjestelmää. Valuuttakaupan signaalijärjestelmän toimimattomuuden todistaminen kuuluu syyttäjälle.
5. Syyttäjän velvollisuutena on todistaa, että Klubi ei tarjonnut mahdollisuutta käydä jäsenten keskinäistä kauppaa käyttöoikeuslisensseillä.
6. Syyttäjän velvollisuutena on perustella minulle ja Kärjäoikeudelle, minkä vuoksi vilpittömän mielen saantisuojaa ei kohdallani huomioitaisi, vaikka Klubin toiminta todettaisiin petolliseksi. Käräjäoikeuden tuomarin on otettava tämä laki huomioon ratkaisuja tehdessään.

YHTEENVETO
Oikeusturvaani on erityisen vakavasti loukattu. Minulla ei ole missään vaiheessa kuultu sillä tavalla, että kuulemisellani olisi merkitystä minuun kohdistuviin vaatimuksiin. Olin puolustuksen todistajana Hannu Kailajärven oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudessa ja Vantaan käräjäoikeudessa. Todisteluni koski lisenssikauppaa, mutta minulla ei ollut puhevaltaa omiin oikeuksiini liittyvissä kysymyksissä.

Oulun Käräjäoikeus on vaatinut vastineen liittyen konfiskaatio-oikeudenkäyntiin. Minulta edellytetään vastinetta, mutta samalla annetaan ymmärtää, että vastineellani tai kuulemisellani ei ole tosiasiallista merkitystä päätöksenteossa. Minulle kuvaillaan perusteellisesti muiden oikeuskäsittelyiden ratkaisuja ja ymmärtääkseni sillä tavoin viedään mahdollisuus puolustaa itseäni omassa asiassani.

Vaadin kuitenkin, että Oulun Käräjäoikeus ottaa huomioon myös ne perustelut ja todistelut, joita olen edellä esittänyt. Käräjäoikeuden päätöksen on oltava ennakkoasenteista vapaa ja perustuttava ennen muuta minun kuulemiseeni.

On myös syytä epäillä, että Giiclubin osalta oikeuskäsittelyssä tehtiin vakava virhe.

Sijoitusklubin varhaisimman vaiheen tutkinta ja tutkintaan perustuva tuomio oli puutteellinen ja virheellinen. Hannu Kailajärveä syytettiin rikoksesta, josta olisi pitänyt epäillä ensisijaisesti toista johtohenkilöä. Hannu Kailajärvi tuomittiin toisen tekemästä rahankeräysrikoksesta ja petoksesta. Tuomio perustui toisen johtohenkilön esitutkinnassa löydettyihin todisteisiin.

Olin siis osallistunut kimppakassalla toteutettuun urheiluvedonlyöntiin. Jos toinen johtohenkilö ei ohjannutkaan rahojani vedonlyöntiin, hän on tehnyt minuun kohdistuvan rikoksen, jota voi kutsua nimellä petos. Minun asiani ei ole päätellä, oliko toisen johtohenkilön toiminta rikollista. Sen ratkaiseminen kuuluu tuomioistuimelle.
Jos toinen johtohenkilö tullaan tuomitsemaan petoksesta, ei minulta silti voida vaatia rikoshyötyjäni valtiolle. Vetoan tässä vilpittömän mielen saantosuojaan.

Hannu Kailajärven saama rikostuomio laukkavedonlyöntiasiassa oli vaikuttamassa tuomioistuinten asenteisiin häntä kohtaan. Valuuttakauppakuviota ja siihen liittyvää liiketoimintaa pidettiin lähtökohtaisesti rikollisen toiminnan jatkamisena. Tästä syystä puolustuksen tuomiin todisteisiin ei suhtauduttu asianmukaisella vakavuudella, olivatpa todisteet millaisia tahansa. Tästä ennakkoasenteesta johtuen Hannu Kailajärvelle ja Tiina Wartille langetetut tuomiot muodostuivat virheellisiksi.

Edellä kuvattujen tosiasioiden vuoksi pidän minulle esitettyjä konfiskaatiovaatimuksia väärinä ja vaadin niistä luopumista.

Oulu 20. maaliskuuta 2015


Klubin jäsenen allekirjoitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti